Viruses: A Very Short Introduction 3rd Edition Dorothy H. Crawford download
Viruses: A Very Short Introduction 3rd Edition Dorothy H. Crawford download
https://ebookmass.com/product/viruses-a-very-short-
introduction-3rd-edition-dorothy-h-crawford/
https://ebookmass.com/product/law-a-very-short-introduction-3rd-
edition-raymond-wacks/
https://ebookmass.com/product/condensed-matter-physics-a-very-short-
introduction-ross-h-mckenzie/
https://ebookmass.com/product/the-spartans-a-very-short-introduction-
andrew-j-bayliss/
https://ebookmass.com/product/democracy-a-very-short-introduction-
very-short-introductions-2023rd-edition-zack/
Nanotechnology: A Very Short Introduction Philip Moriarty
https://ebookmass.com/product/nanotechnology-a-very-short-
introduction-philip-moriarty/
https://ebookmass.com/product/globalization-a-very-short-introduction-
very-introductions-4th-edition/
https://ebookmass.com/product/genes-a-very-short-introduction-2nd-
edition-jonathan-slack/
https://ebookmass.com/product/poststructuralism-a-very-short-
introduction-2nd-edition-catherine-belsey-2/
https://ebookmass.com/product/the-spartans-a-very-short-introduction-
andrew-j-bayliss-2/
Viruses: A Very Short Introduction
VERY SHORT INTRODUCTIONS are for anyone wanting a stimulating and
accessible way into a new subject. They are written by experts, and have
been translated into more than 45 different languages.
The series began in 1995, and now covers a wide variety of topics in every
discipline. The VSI library currently contains over 700 volumes—a Very Short
Introduction to everything from Psychology and Philosophy of Science to
American History and Relativity—and continues to grow in every subject
area.
— Ei, ei. Minä tiedän, että kaikkeen, mihin minä kosken, syntyy
tuska! Pelkään tartuttavani omaa murhettani.
— Sinä olet tehnyt sitä koko ajan. Sinä olet antanut minulle
elämän työn ja onnen unelman…
— Minä!
— Kenties.
— Kaarina! Miksi, miksi en minä saanut luoda tuotakin unelmaasi!
Miksi en kohdannut sieluasi, ennen!
*****
Kaikki oli käynyt, niinkuin hän oli aavistanutkin. Valtiollinen sota oli
sortunut yhteiskunnallisiin mullistuksiin, yhteiskunnalliset
vallankumoukset vaimenneet nälänhätään, nälkä vienyt kaikki
yhdessä voimin tavoittamaan rauhaa.
— Politiikassako?
— Miksi ei?
— Enkö ole puhunut totta? Ette voi kieltää sitä! Siksi toverillinen
on teidän oltava nyt, vihdoin viimeinkin.
— Niin jatkoi Salme, minä puhun nyt taas mielestänne kuin tiskin-
takainen, kuin kamasaksa, näen sen. Mutta mitä puhun, se on totta!
Ilman luottamusta, huomatkaa, en sano edes; uskoa ei ole ihmisellä
mitään, ei omaa itseäänkään. Ja teihin ei voi luottaa.
— Olen yritellyt…
— Kyllä kai.
— Varmasti!
— Te onnellinen!
— Onnellinen sittenkin!
— Tuo kaikki tapahtui silloin, kun maa vielä oli sula ja nyt on
talven-taival voitettu, sanoo Seipi.
— Vaikea talvi!
— Minä luulen, että hän käyttää morfiinia, sanoi Seipi. Olen vähän
kuullut…
— Ja minä luulen…
— Miksi sanot "te", aivan kuin itse olisit vieras koko asialle? sanoi
Kaarina vähän nuhtelevasti.
— Hän oli niin nuori. Nuorilla on ihailun lahja. Miksi otin sen
vastaan? Se vain lisää omantunnon tuskien kuormaa sydämessäni.
Tiedätkö, Kaarina, tämä maa polttaa jalkojeni alla. Olen täällä liian
paljon kärsinyt. En voi jäädä tänne. Vielä vuosi sitten kiroilin
itsekseni sitä, että minä en elänyt renesanssin aikana, jolloin oli
seikkailuja, vaihtelua, että nykyajan ihmiselle kaikki kokemukset
tulivat niin yksitoikkoista tietä, konversatsionin tietä, kamari-istujan
pöydän ääreen. Ja nyt on kuitenkin tuosta samaisesta huoneeni
ovesta tullut sisään niin paljon kammottavia sieluntragedioja, että
pelkään sitä, se on sirossa sanomalehti-tiedonantojen muodossa
myllertänyt sydämeni ja elämäni. Oven musta aukko minua
kammottaa. Tahtoisin päästä maihin, joissa ihmiset eivät asu
tällaisissa umpinaisissa kauhunkammioissa, joissa on ilmaa, valoa,
aurinkoa, liikkumisvapautta. Ja jos suuri kohtalo suo minulle jonkun
suuren ja kauniin ajatuksen, niin lähetän sen sinulle, Kaarina, sinulle
yksin, joka osaat muuttaa kaukaisimman utopian todellisuudeksi.
Muut! Eivät osaa! Eivät ainakaan minun utopiojani.
Tai sitten, Kaarina, ainoa ystäväni, jos vielä teen jonkun runon,
saat senkin. Uskallatko ottaa sitä vastaan? Sillä se ei tule olemaan
mitään muuta kuin ilmaan ampuva hehkuva tuskansäie siitä elämän
surusta, jota kannan. Olen koettanut avartaa rajojani väkivaltaisesti,
kenties sisäisestä ylpeydestä, vallan, maineen, menestyksen,
ymmärtämyksen toivossa, olen tehnyt syntiä syvintäni kohtaan. En
tee sitä enää. Lakkaan ulkonaisesti näyttelemästä runoilijaa, mutta
sisimmässä itsessäni en voi koskaan lakata sitä olemasta. Minun
täytyy alati ulvoa kuin hukka tähtiä kohti, haukkua kuin yksinäinen
hylje jääkaljamalla, vavista ja valittaa elämän sylissä alastomana ja
avuttomana kuin tuleen heitetty kukkanen. Kukaan ei sitä ääntä
rakasta, en itsekään, se on vain yksi ainoa yksitoikkoinen
viulunkielen sävel, mutta sitä säveltä ei ole kellään muulla koko
avarassa maailmassa kuin minulla yksin. Minä hallitsen sitä ja se
minua. Se on omaani, se on synnyntäpakkoni, ja sille minä tahdon
olla uskollinen. Ja sitten sinulle, Kaarina? Kaukaa? Sallitko? Voi, sinä
iki-ihana, miksi minä löysin sinut niin myöhään elämässä?
Kaarinan suupielet värähtelevät. Jotakin syttyy ja sammuu
hänessä joka hetki. Hän on peloittavan kalpea.
— Hyvästi, ystävä!
— Hyvästi.
*****
ebookmasss.com